tiistai 12. toukokuuta 2015

Narin syömisestä

Kuten jo ainakin yhdessä aiemmassa kirjoituksessa hieman sivusin, Narista on tullut tosi huono syömään.

Kun Nari oli Maijan luona hoidossa maaliskuun lopussa, oli se siellä keksinyt ettei ruokaa tarvitse syödä. Ensimmäiset pari päivää oli syönyt hyvin ja sitten alkoi nirsoilu. Narin palatessa kotiin se jatkoi tätä samaa pelleilyä. Ajattelin, että helposti tästä yli päästään, kun otan vaan kupin pois ja tarjoan seuraavalla ruokinta kerralla.
Edellinen koirani oli todella nirso tullessaan. Fox vilkaisi vaan ruokaa ja totesi et "pyh" ja lähti pois. Hyvin pian se kuitenkin ymmärsi, että kuppi lähtee pois jos ei syö ja siitä tuli todella ahne, eikä ruoka jäänyt enää koskaan kuppiin. Oletin, että toki tämä toimii Narillakin, sehän on ollut todella ahne pentu.



No eipä toiminut. Nari paastosi parhaimmillaan kaksi vuorokautta, vilkaisi aamulla ja illalla tarjottua ruokaa ja totesi että hän ei kyllä syö. Kokeilin kovaa nappulaa vedellä, ilman vettä, liotettua nappulaa, lihaa, raejuustoa, kananmunaa, piimää... Nari söi vaihtelevasti, eikä mikään mennyt aina alas.

Nari söi maaliskuussa vielä pentunappulaa ja olin Acanan tilalle ostanut Orijenin pentunappulaa, koska Acana oli loppu. Ajattelin, että Nari ei vaan tykkä Orijenin nappulasta. Toki se ei selittäisi lihan yms kelpaamattomuutta, mutta kuitenkin nappula menisi vaihtoon. Ostin Acana adulttia, Fox rakasti tätä ruokaa ja tottakai jälleen oletin Narinkin tykkäävän siitä. Ostin heti ronskisti 18kg tätä nappulaa ja mitä sanoo arvon Nari? "Hyi en syö!" SDKGÖSHÖSHJAÖHA!!!!
Nari oli huhtikuussa isäni luona viikon hoidossa, kun olin jälleen kipeänä. Olin varannut sille ruokaa mukaan vain neljäksi päiväksi ja soitin isälle, että tulen tuomaan lisää, niin isä sanoi että ei tarvi, että ei se syö. Isä oli käynyt ostamassa sille Pedigreetä ( -.- ) ja se kuulemma kelpasi joten kuten. Parempi kai että söi edes sitä, kuin oli syömättä.



Narin kotiin paluun jälkeen käännyin kasvattajan puoleen. Hän kehotti kokeilemaan Brit Carea, että sitä hänen colliet syövät. Vahingosta viisastuneena ostin vain 3kg säkin, minullahan oli jo reilu 30kg nappulaa jota Nari ei syönyt muuta kun ulkona kädestä tarjottuna palkkana. Brit Caresta Nari kuitenkin tuntui tykkäävän, jee! Se söi lähes kaiken nappulan kupista, erävoitto, wuhuu!!





Huhtikuun lopussa oltiin Maijan luona yökylässä ja Nari jätti taas syömättä. Maijan ystävä kehotti minua kokeilemaan siten, että annan Narille vain kerran päivässä ruuan. Hän kertoi kuinka hänen saksanpaimenkoiransa on myös todella nirso, mutta kerran päivässä kun ruokkii niin syö hyvin. Kokeilemisen arvoinen idea siis.
24.4. lähtien Nari on syönyt vain ja ainoastaan illalla, eikä se ole _kertaakaan_ jättänyt ruokaa kuppiin. Sekoitan sille nappulaa ja lihaa sekaisin, sekä välillä jtn lisukkeita. Nyt Nari on kuitenkin tehnyt parina iltana siten, että syö lähes kaiken ruuan, mutta jättää kuppiin hieman ja tulee lepäämään. Luulen, että se on syönyt kaiken, mutta kohta se taas menee kupille syömään ja syö loputkin. En ole vielä päättänyt ryhdynkö toimenpiteisiin tämän käytöksen kanssa vai en. Pääasia että se nyt syö. Nari alkoi olla aika luuta ja nahkaa turkkinsa alla, nyt alkanut paino nousemaan.

Huhhuh, on kyllä todella hermoja raastavaa kun koira ei syö. Täysin terve ja iloinen koira, mutta ei vaan syö. Tyhmä koira siis. Itse vihaan nirsoja koiria ja nyt vasta Narin syömättömyyden myötä kuulen, että colliet usein on nirsoja. Miten olen voinut välttyä tälläiseltä informaatiolta?! En ymmärrä miten se on mahdollista. Mutta pääasia on, että Nari nyt syö ja voi hyvin. Helpottaa todella paljon omaa stressiäni.


Kuvat ovat viime lauantailta kun käytiin taas moikkaamassa serkun koiranpentua. Opin että sen nimi kirjoitetaankin Zemi eikä Semi, joten viime postauksessa on väärin ;D Mutta ei se maailmaa kaada!

7 kommenttia:

  1. Elvis on myös tosi nirso. Ei silläkään toimi se, että pitää "nälässä" ja antaa myöhemmin uudestaan. Se syö just sen verran, mitä tarttee elääkseen ja sitten luikistuu silmissä ja hyvä, ettei turkki oo tippunut päältä. Etenkin pikkupentuaikana se oli tosi hurjaa, kun sitä ravintoa kuitenkin kasvamiseen tarvii.
    Nykyään se syö puuroa, seassa yli puolet kypsää lihaa ja vähän nappuloita. Nappuloita ei varmaan enää osteta, syötetään noi jäljellä olevat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan pölliet! Eikö Elvis syö raakaa lihaa ollenkaan?

      Poista
    2. Sen maha menee aina ihan sekasin kertaheitolla, vaikka laittais vaan osan raakana. :/

      Poista
    3. Oho :/ Ompa kurjaa. Ootko kokeillut jotain "kevyitä" ja vatsaystävällisiä, kuten kalkkunaa?

      Poista
    4. Joo, itse asiassa nimenomaan kalkkunaa. Varmaan vaatis sen, että vaan syöttäis ja syöttäis sitä niin kauan kun tottuu.

      Poista
    5. Totta. Narilla ei oo koskaan mennyt vatsa sekaisin raa'asta, mut mun edellisellä koiralla meni. Tietty kun se oli vuosi kaudet syönyt nappulaa ja yhtäkkiä tulikin lihaa, niin vatsa meni kuralle. Mut aika äkkiä se tasottu siitä.
      Kannattaisi melkein koittaa sinnikkäästi vaan syöttää, kuitenkin se raaka liha ois paljon parempi kun kypsennetty :/

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista