keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lenkki Ojangossa

Viime sunnuntaina matkattiin piiitkästä aikaa Vantaalle ja mentiin lenkille Maijan ja hänen koirien kanssa. Lenkkeilystä on ollut useiden viikkojen tauko molempien kiireiden takia, joten oli korkea aika jo heittää aivot narikkaan ja painua Maijan kanssa vähän metsään käppäilemään.
Voin sanoa, että lenkin jälkeen olin paljon tyytyväisempi tähän elämään.

Valitettavasti tämä kuvaaja ei taaskaan osannut säätää kameransa asetuksia oikein (eikä tajunnut pyytää Maijalta ohjeistusta), joten kuvia on hyvin vähän ja nekin ovat lähes kaikki paikalla olo kuvia. Kuvat liikkuvista koirista olivat sameita värimössöjä... No josko ensi kerralla pyydän kokeneemmalta apua ja katson tarkasti minkälaisia kuvia sieltä tulee, enkä vaan tykitä täysillä ja itke sitten kotona kun kaikki kuvat saa heittää roskiin! Joo. Ensi kerralla sitten!

Posetus Kidu <3

Tässä kuva kun Maija keksi, että hän haluaa saada sivulta kuvia juoksevista koirista. Hän yritti laittaa Naurua ja Naria vierekkäin istumaan ja minä sitten kutsuisin niitä ja Maija kuvaisi. Nari sanoi kummilleen että "haista p*ska, en tykkää" ja viipotti karkuun minkä ennätti. Maija kysyi, että tämmöinenkö siitä on tullut.
No ei ole. Nari Pohjanmaalta paluu reissulla hyppäsi omin lupineen autosta pois, eikä antanut kiinni vaan juoksenteli edes takaisin veljeni parkkipaikkaa. Lopulta se kuitenkin antoi kiinni ja kaikki oli hyvin. Ikinä kahdestaan kun on oltu lenkillä, Nari ei ole tehnyt tuollaista. Lie mikä aivopieru sekin oli taas... No lopulta koirat saatiin riviin ja Maija sai kuvia sivulta, jei! :)

Tyypit, tarkennus ties missä...
Maija keksi taas uuden jutun. Hän menisi maahan istumaan ja minä heittelisin Naurulle lunta, jotta Nauru hyppisi ottaessaan sitä kiinni ja Maija saisi kuvia. Okei. Ainoa vika, että kun Maija meni istumaan maahan, kävi näin:


Rakkautta sateli heti! Mitäpä siinä sitten voit muuta kun ottaa pusuja vastaan niin kauan kun pusuttelija niitä haluaa antaa. Sen jälkeen voit jatkaa valokuvaustasi.


Nauru söpöläinen ei ymmärtänyt, miksi lumen heittely loppui :(

Nari otti tällä lenkillä jostain syystä kohteekseen Tapsan. En tiedä onko se todennut, että Naurun kanssa on ihan turha yrittää leikkiä silloin kun Kida on paikalla, sillä silloin Nauru ei näe mitään muuta kuin Kidan. Kida taas on aivan liian pelottava leikkikaveri, joten jäljelle jää vain Tapsa!
Nari hyppi ja pomppi Tapsa paran päälle ja koitti saada tätä leikkimään. Tapsaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä Nari saanut taaskaan leikkikaveria. Voihan kehveli!

Huono kuva, mutta kuitenkin
Metsässä laskeuduttiin alas peltojen keskelle ja sänkipellolla saatiinkin otettua kaverikuva.

Söpöt mussukat! Kuvaaja olisi taas voinut tuota rajausta hieman miettiä, mutta noh... Kukaan ei ole täydellinen! En edes minä.


Seuraavaksi kaverikuva kivellä. Nari ei halunnut kolmikon viereen. Yhdessä kohtaa se karkasi paikaltaan ja kun karjasin sille, palasi se reippaasti samalle paikalle missä oli ollutkin. Fiksu likka ;) Siinä ne sitten posettivat, Maijan ja minun muruset <3 Voi rakkaita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti