sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mätsäreissä kaksi viikkoa sitten

Olen taas huonosti päivittänyt blogia, tosin nyt voin puolustella asiaa sillä, että olin lähes viikon kuumeessa ja ihan sängyn omana. Maija ystäväni haki Narinkin luokseen viideksi päiväksi hoitoon, jotta minä sain vaan maata. Narilla oli ollut hurjan kivaa hoidossa, niin kuin sillä aina on. Vaikka Maija kummi olikin kuulemma välillä ollut ihan paska :D Meidän pieni draamapehko.

Mutta tosiaan, kaksi viikkoa sitten sunnuntaina matkattiin Tuulokseen mätsäreihin. Herättiin Narin kanssa aikasin aamulla ja matkattiin ensin Helsinkiin ja napattiin Maija, Nauru sekä Tapsa kyytiin ja matka jatkui kohti Hämeenlinnaa. Hämeenlinnasta kyytiin nousi vielä Sussu, ilman koiraa tosin ja sieltä matkattiin Tuulokseen.
Viimeksi Nari oli kehässä marraskuun pentunäyttelyssä, vähän jännitettiin että mitenhän se osaa. Mutta hienosti se ravasi ja pönötti. Ainoa miinus oli, että kun Nari on hieman alusta arka ja mätsärit oli parkkihallissa, niin se aristi sitä alustaa ja ravasi hieman huonosti...

Narin vastuksena kehässä oli aivan ihana weimari pentu, jonka häntä heilui ihan hirmuisesti kun oli niin kivaa! Se sai punaisen nauhan ja Nari sinisen, varmaankin osittain sen alustan takia.

Tuomarina oli tosi kiva mies


Odoteltiin sitten että sinisten kehä alkaa ja juoruiltiin tyttöjen kanssa. Nari oli hirveän rauhallinen, vaikka lähellä oli suomenpystykorva joka haukkui noin koko ajan, ei Nari sanonut kertaamaan mitään. Lähellä myös kaksi doggi lasta leikkivät keskenään, eikä sekään häirinnyt pehkoa. Eniten kummastusta tuotti ohi kävelevä pappa jolla oli kävelykeppi, keppi oli mielenkiintoinen!


Ei paljoa tilanne stressannut

Sinisten kehä alkoi ja me jännitettiin Sussun kanssa miten käy. Koirat ravasivat kehän ympäri kahdessa osassa, kun niitä oli niin paljon. Ensin ravasi Narin ryhmä ja kohta toinen. Tuomari katseli koiria tarkasti, kertoi neljänneksi tulleen, kolmanneksi tulleen, kumpikaan ei vielä ollut Nari.
Toiseksi tuli nuori tanskandoggi pentu ja ykköseksi... NARI! Voi sitä mamman riemua taas!!



Palkinnoksi saatiin puruluita, nameja, ruusuke tietenkin ja pokaalikin! Aika hienoa. Nyt Narin saldo on jo kolme ruusuketta ja kaksi pokaalia, vau miun pientä <3

BIS kehässä ei enää menestystä tullut, mutta eipä se haitannut. Ennen kun pakattiin koirat autoon, käytiin viereisellä hiekkakentällä vähän riehumassa.








11kk posetus










Tulipahan läjä kuvia. Mutta kerrankin Nari ja Nauru saivat painia oikein kunnolla, kun Nauru ei vaan rakastanut Kidaa. Tapsa taas nautti auringon lämmöstä.

Kiitos Maijalle ja Sussulle seurasta!

Viime sunnuntaina meidän piti Maijan kanssa viedä Nari Lahteen ensimmäisiin junnu näyttelyihin. Mutta olin niin kipeä, että ei päästy lähtemään. Harmittihan se, mutta näyttelyitä tulee että ei ole maailman loppu :) Nyt Narilta putoaa karvat, joten joskus heinäkuun elokuun vaihteessa ehkä voisi kuvitella seuraavia näyttelyitä. Mätsäreihin ehkä osallistutaan jo kesällä, kuka ties.

2 kommenttia:

  1. Jeee, mätsäripostaus! <3

    (Mä voisin joskus opetella seisomaan molemmilla jaloilla, niin olisi polvet vähemmän kipeät kuin noin solmussa seisoessa.) Oli kyllä huippukiva reissu kahden ihanan naisen kanssa <3

    Harmi, että teillä jäi näyttelyt :/ Onneksi kuitenkin niitä tulee vielä paljon lisää, kun pikkupehko on niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan mahtava reissu! :)

      Harmi joo, mut kyllä niitä tulee. Heinäkuun loppuun kaavailtiin yhtä Hesan näyttelyä, kun kasvattaja vinkkas et vois olla Narille hyvä :)

      Poista