tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ensimmäinen eläinlääkärikäynti ja lenkki Sipoonkorvessa

Olihan päivä taas pienellä pehko pennulla!
Aamulla ensi töiksemme suunnattiin eläinlääkäriin, miten jännää! Nari oli todella reippaasti. Vaa'alla seisominen pelotti aluksi, mutta istua siinä pystyi hienosti. Tasan 8kg! Iso tyttö.
Eläinlääkärin huoneessakin oli jännää, koska joutui pöydälle. Nari seisoi hienosti paikallaan kun eläinlääkäri tutki silmät ja suun, tunnusteli mahan ja kopeloi jalkoja sekä kuunteli sydämen, terve pentu.
Eläinlääkäri laitto pari namia pöydälle ja Nari mutusteli niitä tyytyväisenä kun eläinlääkäri piikitti niskaa. Nari ei edes huomannut koko toimitusta!
Juteltiin tutun hoitajan kanssa, joka hoiti paljon Foxia tämän ollessa sairas. Hän iloitsi suuresti, että elämässäni on taas koira. Nari sai paljon rakkautta hoitajalta, lisäksi parilta kesätyöntekijältä. Eihän se olisi lopulta millään malttanut lähteä pois eläinlääkäriltä, hyvä niin! Ei siis mitenkään pelottava paikka likan mielestä.

Kotona ehdittiin käydä kääntymässä ja tämän jälkeen matka jatkui Vantaalle kaveria ja hänen koiria moikkaamaan. Maija ystäväni oli keksinyt, että mennään Sipoonkorpeen lenkille. Tämähän sopi minulle mainiosti, olin jo pitkään odottanut lenkkiä sinne!
Kyllä oli menoa ja vilskettä kun neljä koiraa... noh, kolme koiraa ja puolikas, juoksivat pitkin metsää ja pulahtelivat lammessa.

Hui apua Kida!

Hui apua Nauru!



Tara ja Nauru tuovat keppiä....

...Kida päättää auttaa...

...ja putoaa pää edellä lampeen.


Kaverukset



Sipoonkorvessa oli myös noin sata tuhatta mini sammakkoa! Ja ei, en valehtele. Niitä oli oikeasti maa täynnä, sai varoa minne astui, ettei liiskannut pieniä. Olivat aika suloisia tyyppejä, katsokaa nyt:



Loppuun vielä pari seisotusta. Ensimmäisessä 8 viikkoa vanhana ja jälkimmäisessä 12 viikkoa. Kauheeta vauhtia se kasvaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti